maanantai 7. helmikuuta 2011

YSTÄVÄNPÄIVÄ




"KAIKEN HYVÄN KOTIRUOAN VÄLTTÄMÄTTÖMIN AINESOSA ON SE ETTÄ RAKASTAA NIITÄ JOILLE KOKKAA."
Sophia Loren

14.2. juhlitaan ystävyyttä, niin ainakin täällä meillä Suomessa. Vuonna 1987 se merkittiin kalenteriinkin. Juhlaperinne lähti käyntiin kun Tampereen Sydänyhdistys keksi 1980-luvun alussa käyttää markkinointikampanjassaan "punaisten sydänten juhlaa", ja Suomen Punainen Risti painatti ensimmäiset ystävänpäiväkortit. Nykyisin ystävänpäivä on toiseksi suosituin korttipäivä joulun jälkeen.

Voisi kuvitella, että Valentiuksen päivän juuret johtaisivat yhdysvaltoihin, mutta Englannissa ja Ranskassa romanttista Valentinuksen päivää on vietetty jo 1300-luvulla. Viralliseksi juhlapäiväksi se julistettiin Englannissa vuonna 1537 ja vasta 1800-luvun alussa juhlaperinne siirtyi Atlantin yli Yhdysvaltoihin.

Kansainvälisesti Valentiuksen päivä on rakastavaisten oma päivä, Suomessa pysytellään kuitenkin korrekstisti kaverilinjalla. Niin tai näin, omatekoiset sydämenmuotoiset leivonnaiset ovat mitä osuvinta sanatonta viestintää.

_____YSTÄVÄNPÄIVÄN PÄIVÄKAHVI-MENÚ______

SYDÄNKEKSIT

VALKOSUKLAA-KUPPIKAKUT

ITALIALAINEN SUKLAAKAKKU

SUKLAASYDÄMET

KINKKU-JUUSTOPIIRAKKA

KALKKUNASANDWITCHIT
_________________________________________________



SYDÄNYSTÄVÄN PIPARIT

3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
1/2 vaniljasokeria
1/2 tl kanelia
1/2-1 dl tummaa kaakaojauhetta (esim. Fazer tai Van Houten)
50 g huoneenlämpöistä Oivariinia
1 tl leivinjauhetta
7 1/2 dl vehnäjauhoja
ylimääräistä jauhoa leivinalustan jauhttamiseen
koristeluun: tomusokeria, elintarvikeväriä, sokerikuorrutetta ja koristerakeita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää mausteet ja pehmeä rasva. Sekoita leivinjauhe ja kaakao  vehnäjauhoihin ja vatkaa jauhot taikinaseokseen. Nosta taikina jääkaappiin ainakin tunniksi.

Kauli taikina jauhotetulla leivinalustalla levyksi, painele sydänkuviot piparimuotilla, nosta leivinpaperilla voratulle pellille ja paista 200 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia.

Sekoita kuorrute vedestä ja tomusokerista pakkauksen ohjeen mukaan, värjää elintarvikevärillä. Levitä kuorrute jäähtyneelle keksille ja viimeistele taideteos koristerakeilla, käsittele keksi kerrallaan.

__________________________________________________



IKUISEN YSTÄVYYDEN KUPPIKAKUT

100 g Oivariinia
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1/4 dl maitoa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
punaista elintarvikeväriä (esim. Dr. Oetker)
100 g valkosuklaata (esim. Fazer valkoinen leivontasuklaa)
200 g Mascarpone juustoa
3 rkl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
koristeluun sydämenmuotoisia strösseleitä

Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri tahnaksi, lisää munat ja maito. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin, lisää taikinaan. Värjää elintarvikevärillä. Kuutioi suklaa ja käänetele taikinan sekaan.

Nostele taikina kahden lusikan avulla muffinivuokiin (mieluiten vaaleanpunaisiin) ja paista 200 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.

Mausta Mascarpone tomusokerilla ja vaniljasokerilla, levitä jäähtyneiden kuppikakkujen päälle ja koristele sydänströsseleillä.
_________________________________________________



ITALIALAINEN YSTÄVÄNPÄIVÄKAKKU
(gluteeniton)

100 g taloussuklaata (Fazer)
50 g Oivariinia
2 kananmunaa
1 dl tomusokeria
1/4 dl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
ylimääräistä tomusokeria koristeluun

Sulata suklaa ja rasva vesihauteessa, erota keltuaiset valkuaisista ja vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

Vatkaa keltuaiset, tomusokeri ja perunajauho tahnaksi, yhdistä suklaaseokseen ja kääntele valkuaisvaahdon sekaan.

Vuoraa sydämen muotoinen kakkumuotti leivinpaperilla, kaada taikina muottiin ja paista 175 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla, tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

_________________________________________________




SUUSSASULAVAT SUKLAASYDÄMET

200 g suosikkisuklaatasi (vaikka Fazer Marianne Crisp)
lisäksi tarvitset sydämenmuotoisen silikonimuotin
koristeluun: vaaleanpunaista sokerikuorrutetta

Sulata suklaa vesihauteessa, valuta silikonimuottiin, anna jähmettyä jääkaapissa 20 minuuttia ennen muotista irrottamista. Koristele suklaasydämet sokerikuorrutteella.
____________________________________________



SALARAKKAAN SUOLAISET SYDÄMET

400g Sunnuntai pakastepiirakkataikinaa
3 rkl rypsiöljyä
100 g palvikinkkua
1 purjo
150 g Creme Fraichea (Valio, hyla)
100 g punaleimaemmental raastetta
mustapippuria myllystä

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Painele taikina uuninkestävään piirakkavuokaan, paista pohjaa 200 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

Kuutioi kinkku ja purjo. Kuumenna öljy pannulla, kuullota kinkku- ja purjokuutioita, lisää ranskankerma ja juustoraaste, mausta mustapippurilla. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle, paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia, kunnes pinta on kuparinruskea.

Paina eri kokoisilla sydänmuoteilla jäähtyneestä piirakasta annospaloja.
_____________________________________________




SYDÄNTENSULATTAJAN  SANDWITCHIT

8 paahtoleipää
100 g saunapalvikalkkuna fileetä
1/2 hopeasipuli
3 voileipäkurkku siivua (esim. Felix)
100 g punaleimaemmental raastetta
2-3 dl majoneesia (esim. Pirkka kevytmajoneesi)
lisäksi tarvitset sydämen muotoisen piparimuotin

Paahda leipäsiivut, paina piparimuoteilla sydämen muotoisia paloja.

Kuori ja silppua sipuli, kuutioi voileipäkurkku. Sekoita sipulista, kurkusta, juustoraasteesta ja majoneesista tahna.

Levitä täyte sydänleipäsen päälle, nosta toinen leipä kanneksi.



10 kommenttia:

  1. mielettömän hyviä ohjeita, toivottavasti mahdollisimman moni löytää nämä ennen ystävänpäivää! Huippu idea laittaa suolaisiakin sydämiä joukkoon! Jos vaan kerkiän, kokeilen ihan kaikki, kiitos.

    VastaaPoista
  2. Ei kai sulla vaan ole salarakasta?????

    VastaaPoista
  3. Hei Liisa,
    kiitos kommentistasi, happy baking ja iloista ystävänpäivää!!!!!

    VastaaPoista
  4. Hei anonyymi,
    EI TIETENKÄÄN !
    Mutta yhdellä ystävälläni on ja siitä sain idean piirakkasydänten nimeksi...ei hätää, minä rakastan ihan julkisesti ja läpinäkyvästi!!!!!
    Hyvää ystävänpäivää !

    VastaaPoista
  5. Mitä ihanaisia sydänherkkuja!!! Oikein niissä silmä lepää..enpä tiedä raskiiko niitä syödä ollenkaan, mutta ainaskin aion valmistaa ja katsotaan sitten!! Sydänpiparit etenkin ovat varsinaisia taideteoksia,kiitos silmänilosta!!

    VastaaPoista
  6. Ooi...taidan tehdä noita suklaasydämiä ystävänpäivälahjaksi ystäville...;)

    VastaaPoista
  7. Kuinka monta kappaletta noista kuppikakuista tulee?

    VastaaPoista
  8. Kuinka monta kuppikakkua tosta sitten tulee???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi, riippuu vuoan koosta ja siitä kuinka täyteen vuoan täytät, mutta jos käytät vaikka Pirkka-amerikan vuokia ja haluat niistä runsaan näköisiä, tästä tulee reilu 10 kpl. Kuvan vuoat ovat jenkkivuokia pienempiä...

      Poista

Tarvitsetko täsmävinkkejä? Minkä juhlan haluaisit järjestää seuraavaksi? Miltä juuri tämä juhla kuulosti?