tiistai 15. marraskuuta 2011

LOI KRATHONG


"JOS TYTTÖ JA POIKA LASKEVAT YHDESSÄ KELLUVAN LYHDYN LOI KRATHONG JUHLISSA, TULEE HEISTÄ RAKASTAVAISET TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ. TAI SEURAAVASSA."
- thaimaalainen sanonta

Joka vuosi, marras-lokakuussa...täsmällisemmin sanottuna; täydenkuun aikaan, kuukalenterin 12. kuukauden kohdalla, vietetään Thaimaassa Loi Krathong-juhlaa.  Silloin kiitetään veden jumalatarta sateista ja riisisadosta 700 vuotta vanhojen juhlaperinteiden mukaisesti.

Kanavat, joet ja lammet täyttyvät kelluvista, kukkien ja suitsukkeiden koristamista kynttilälyhdyistä. Taivaalle lähetetään paperisia kuumailmalyhtyjä. Uskomuksen mukaan lyhdyt vievät mukanaan kaikki vanhat huolet. Kaduilla myydään bambuhäkkeihin pyydystettyjä pikkulintuja ja vesipusseissa polskuttelevia akvaariokaloja. Symboliikka menee niin; että jos päästät eläimet vapauteen, päästät samalla irti epäonnesta. Rituaali on kuin pienimuotoinen uudelleensyntyminen.

Miksei sama resepti sopisi meillekin, tänne pohjolaan, pimeän vuodenajan piristeeksi?
Kelluvia kynttilöitä, valonauhoja, thaimaalaisia herkkuja ja vanhoista murheista irrottautumista.

NYT PIDETÄÄN VALONJUHLAT !


____________LOI KRATHONG-MENÚ________________

POMELOSALAATTI
SITRUUNARUOHOLLA HÖYSTETYT SINISIMPUKAT
KANAA JA CASHEWPÄHKINÖITÄ
KOOKOSPAAHTOVANUKAS

_________________________________________________


POMELOSALAATTI

1 pomelo (hätätapauksessa verigreippikin käy)
1 purjosipuli
3 valkosipulinkynttä
1-2 punaista chiliä
3 rkl suolapähkinöitä
3 kevätsipulia (hätätapauksessa voit korvata ne puolikkaalla hopeasipulilla)
2 dl (=170 g nettopaino/ 400 g mausteveteen säilöttyjä) jokiravunpyrstöjä
rypsiöljyä paistamiseen

kastike:
4 rkl limetin mehua
2 rkl kalakastiketta (thaimaalainen Nam Pla)
1 rkl sokeria

koristeeksi: 1 dl korianterinlehtisilppua

Kuori pomelo, irrota paloja ympäröivä valkoinen "väliseinä" niin että saat puhtaita hedelmäpaloja. Pätki jokainen pala kolmeen osaan. Leikkaa purjon kanta ja ulommainen kerros pois, halkaise ja pese purjo ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Kuori ja silppua valkosipuli, poista chilin kanta ja siemenet, hienonna malto. Liota suolapähkinöitä hetki kuumassa vedessä, (niin ettei pinnalla ole enää irtosuolaa), taputtele sitten talouspaperilla kuivaksi ja murskaa karkeaksi rouheeksi. Leikkaa kevätsipulinvarret ohuiksi renkaiksi. Valuta ravut.

Sekoita kastikeaineksia kulhossa kunnes sokeri on liuennut. Kuumenna öljyä pannulla, kuullota purjo, valkosipuli ja chili, anna jäähtyä ja lisää pomelo, pähkinärouhe, ravut ja kevätsipulirenkaat. Kaada kastike päälle ja koristele korianterilla. Tarjoa heti tuoreeltaan.
________________________________________________


SITRUUNARUOHOLLA HÖYSTETYT SINISIMPUKAT

1 kg sinisimpukoita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 punainen chili (säästä toinen puoli koristelua varten)
1 sitruunaruoho
1/2 dl rypsiöljyä
3 dl valkoviiniä
2 kaffirlimetinlehteä
kourallinen korianterinlehtisilppua (ja chilin loppu silppuna)


Pese ja harjaa simpukat juoksevan veden alla. Leikkaa mahdollinen parta pois. Varmista että kaikki simpukat ovat eläviä; kuoren pitäisi sulkeutua kun koputat siihen. Jos kuori jää auki, heitä simpukka roskiin.

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli, poista chilin kanta ja siemenet, silppua malto. Moukaroi sitruunaruohoa niin että sen jäykkä rakenne menee rikki, tee tangosta solmu, (mahtuu paremmin kattilaan).

Kuumenna öljy suuressa kattilassa, kuullota sipuli, valkosipuli ja puolet chilistä, lisää kaffirlimetin lehdet, kaada sekaan viini ja simpukat. Keitä simpukoita kannen alla n. 5 minuuttia, kunnes ne aukeavat. (Heitä kaikki kiinni jääneet simpukat roskiin.) Poista sitruunaruoho ja kaffirlimetin lehdet, ja ripottele korianteri (ja loput chilisilpusta) päälle juuri ennen tarjoamista.
_______________________________________________


KANAA JA CASHEWPÄHKINÖITÄ

4 dl rypsiöljyä (pähkinöiden uppopaistamiseen)
70 g cashewpähkinöitä
1 kg tuoretta ananasta
2 rkl rypsiöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
250 g maustamattomia broilerinsuikaleita (tai rintafileetä pilkottuna)
300 g wok-kasviksia (pakaste)
1/2 rkl osterikastiketta
1 rkl soijakastiketta

Kuumenna 4 dl öljyä kattilassa 190 asteiseksi. (Öljy on sopivaa kun leipäkuutio ruskistuu 30 sekunnissa.) Friteeraa cashewpähkinät kuparinruskeiksi ja nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle.

Kuori ananas ja pilko hedelmäliha suupalan kokoisiksi kuutioiksi. (Jätä puumainen keskiosa käyttämättä.) Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Poista chilin kanta ja siemenet, silppua hienoksi.

Kuumenna 2 rkl friteerausöljyä wokissa. Kuullota siinä sipulia, valkosipulia ja chiliä. Lisää broilerisuikaleet, sekoita ja wokkaa, kunnes liha on täysin kypsää. Kaada sekaan jäiset vihannekset, mausta osterikastikkeella ja soijalla, sekoita ja wokkaa n. 5 minuuttia. Lisää ananaspalat ja cashewpähkinät, wokkaa vielä 2 minuuttia.

Tarkista maku, lisää tarvittaessa soijaa. tarjoa höyrytetyn riisin kanssa.

_____________________________________________


KOOKOSPAAHTOVANUKAS

2 dl sokeria (vuokien kuorrutukseen)
4 dl kookoskermaa
1/2 dl sokeria
1 vaniljatanko
4 kananmunaa

Sulata kuorrutussokeri kattilassa. Kun liemi muuttuu kullankeltaiseksi, kaada seos annosvuokien pohjalle ja kääntele vuokia niin että sokeri vuoraa pohjat ja reunat.

Kuumenna kookoskerma ja vaniljatanko melkein kiehuvaksi. Nosta kattila liedeltä, poista vanilja, lisää sokeri ja munat. Vatkaa seos tasaiseksi ja kaada vuokiin.

Nsta annosvuoat uunivuokaan ja kaada vuokaan kuumaa vettä annosvuokien puoleenväliin asti. Oaista 175 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia, kunnes vanukkaat hyytyvät.

Anna vanukkaiden ensin jäähtyä huoneenlämmössä, nosta ne sitten jääkaappiin ainakin tunniksi ennen tarjoamista. Irrota vanukkaat kuljettamalla teräväkärkistä veistä vuoan reunaa pitkin ja kumoa vanukkaat tarjoilualustalle. (Koristele mintun lehdillä).


_______________________________________________

tiistai 1. marraskuuta 2011

ISÄNPÄIVÄ




"ASIOIDEN MERKITYS EI PIILE NIISSÄ ITSESSÄÄN, VAAN ASENTEISSAMME NIITÄ KOHTAAN."
Pikkuprinssi -Antoine de Saint-Exupéry

Anna isän olla kuningas juhlapäivän kunniaksi (mutta tee jo aamulla selväksi, että tämä leikki kestää vain yhden päivän, näin herkulliseen ideaan voi muuten helposti jäädä koukkuun).

Hänen kuninkaallinen korkeutensa saa tietysti aamukahvin sänkyyn, mutta varsinaiset hoviherkut nautitaan ison pöydän ääressä lounaalla. Viini valitaan tällä ketaa pelkästään etiketin perusteella, siitäkin on löydyttävä kruunu (esim Bourgogne Chardonnay Beaucharme/Alko). Menú koostuu iskän mieliruoista, taustalla soi isän lempimusiikki ja pöydässä puhutaan isiä kiinnostavista aiheista, olivat ne sitten autoja, lentokoneita, sotaelokuvia, salaliittoteorioita tai mitä hyvänsä...

"Long live the king!"
"Kuninkaallista isänpäivää!"


_________ISÄNPÄIVÄ MENÚ______________________

STRUTSIA JA PORTVIINIKASTIKETTA
JUURESTIKKUJA
HERNEMUHENNOSTA
SACHERKAKKU
______________________________________________


JUURESTIKUT

400 g bataattia
200 g selleriä
200 g palsternakkaa
rypsiöljyä uppopaistamiseen
merisuolaa

Kuori juurekset ja leikkaa tukeviksi tikuiksi. Kuumenna öljy 190 asteiseksi (öljy on sopivaa kun siihen tiputettu leipäkuutio ruskistuu 30 sekunnissa). Paista juurestikut pienissä erissä, nosta hetkeksi talouspaperin päälle ja mausta merisuolalla. Siirrä 150 asteiseen uuniin odottamaan strutsin paistamista.


STRUTSIA  PORTVIINIKASTIKKEESSA

250 g (2 pihviä) pakastettua strutsin fileetä (Vermeersch)
1 rkl Oivariinia
mustapippuria myllystä
merisuolaa
1 dl portviiniä
2 dl laktoositonta ruokakermaa

Sulata fileet, kuumenna rasva pannulla, paista strutsipihvit molemmilta puolilta sopivan kypsiksi. (Tavallisesti pihvi saa jäädä keskeltä rosen väriseksi). Mausta pippurulla ja suolalla.

Sekoita portviini paistoliemeen, lisää kerma.
___________________________________________


HERNEMUHENNOS

400 g (1 tölkki) erittäin hienoja herneitä (Bonduelle)
1 sipuli
120 g (1 pakkaus) Amerikan pekoni fileetä (HK)
1-2 rkl Oivariinia
1 ruukkupersiljan lehdet

Valuta herneet lävikössä, kuori ja silppua sipuli. Leikkaa pekonin valkoinen rasvareuna pois ja pilko liha pieneksi.

Kuumenna rasva kattilassa, paista siinä sipulia ja pekonia hetki, kaada sitten herneet sekaan. Anna porista miedolla lämmöllä kannen alla, lisää tarvittaessa rasvaa. Nypi ja silppua persiljanlehdet, sekoita herneisiin juuri ennen tarjoamista.
____________________________________________


JUHLAJUOMA

etsi viini minkä etiketissä on kruunu ja liimaa iskän kuva kruunun alle.
_____________________________________________


SACHERKAKKU

pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
200 g Oivariinia
170 g (1 levy) taloussuklaata (Fazer)
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
200 g aprikoosihilloa tai -marmeladia

kuorrutus:
100 g taloussuklaata
1/4 dl kevytkermaa

lisäksi tarvitset irtopohjavuoan (18cm halkaisijaltaan/ 1 1/2 l vetoinen), ylimääräistä rasvaa vuoan voiteluun ja korppujauhoja jauhottamiseen

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa, yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin. Sekoita suklaaseos munavaahtoon, lisää jauhot pienissä erissä.

Voitele ja jauhota irtopohjavuoka, kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin tunti.

Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan, levitä aprikoosimarmeladia väliin ja kokoa kakku. Sulata kuorrutuksen suklaa, lisää kerma. Kaada kakun päälle ja anna jähmettyä ennen tarjoamista. Kakku on parheimmillaan seuraavana päivänä.